
Tuotantomme Suomessa
Suomessa meillä on tuotantoa neljällä eri paikkakunnalla. Ahvenanmaalla Haraldsbyn tehtaalla valmistuvat herkulliset Taffelin sipsit sekä Oolannin pakasteperunatuotteet. Yli satavuotias Vaajakosken tehdas on Pandan makeisten kotipesä, ja Heinävedellä valmistetaan kaikki Erittäin Hieno Suomalainen -hiustenhoitotuotteet. Conditen tuotteita leipomoille ja teollisuuden tarpeisiin valmistetaan puolestaan Naantalissa.
Taffelin sipsit ja Oolannin perunatuotteet valmistuvat Ahvenanmaalla
Tiesitkö, että vuonna 2019 juhlistettiin jo 50-vuotiasta Taffelia? Taffelin tehdas perustettiin Ahvenanmaalle vuonna 1969, ja ensimmäinen tehtaalta valmistunut tuote oli sileä, suolattu ”Taffel Chips” -perunalastu 75 gramman pussissa.
1970-luvun puolivälistä lähtien Haraldsbyn tehtaallamme on valmistunut sipsien lisäksi myös Oolannin pakasteperunatuotteita. Perunaa kuluukin tehtaalla vuodessa huimat 35 miljoonaa kiloa, josta valtaosa on kotimaista. Tehdas on paikallisesti merkittävä työnantaja, ja tehtaan koko tuotantoketju pelloilta kauppoihin antaa toimeentulon lähes 300 ihmiselle.
Taffelin ja Oolannin tehtaalla vastuullisuus on keskeinen osa kaikkea toimintaa. Tuotamme perunankuorista biokaasua, hyödynnämme tuulivoimaa ja puhdistamme tehtaan pesuvedet. Haluamme vahvistaa paikallista kiertotaloutta ja samalla katsoa omaa kylää kauemmas.
Orkla Suomen Ahvenanmaan tehtaalla on tehty isoja panostuksia kiertotalouteen
Pandan tarina alkoi 1920-luvulla Vaajakoskella
Pandan makeistehtaan tarina sai alkunsa Vaajakoskelta, Marjala-nimisen puutalon vintiltä. Siellä joukko kokemattomia, mutta innokkaita tekijöitä tutustui makeisten valmistukseen yrityksen ja erehdyksen kautta vuonna 1920. Vuosien saatossa reseptien kehittäjät oppivat tuntemaan suomalaisten maun niin hyvin, että Pandan konvehdit ja lakut ovat vuodesta toiseen maamme rakastetuimpia.
Nykyään Panda on Suomen toiseksi suurin makeisvalmistaja, ja yli 200 työntekijän voimin toimiva Vaajakosken tehdas tehtaanmyymälöineen on suosittu vierailukohde Keski-Suomessa.
Panda on saanut ilahduttaa ihmisiä hyvän mielen herkuilla jo vuosisadan ajan. Siksi se haluaa tehdä hyvää entistä vastuullisemmin. Raaka-aineita ja pakkausmateriaaleja vaihdetaan ympäristöystävällisempiin, hävikki pidetään minimissä ja tuotteiden myynnistä ohjataan usein varoja erilaisiin hyväntekeväisyyskampanjoihin.
Erittäin Hieno Suomalainen -shampoolla on pitkä historia Heinävedellä
Erittäin Hieno Suomalainen on pysynyt osana suomalaisten arkea ja hienoja hetkiä jo viiden vuosikymmenen ajan. Vuonna 1974 markkinoille tullut ikoninen shampoopullo löytyy lähes jokaiselta suomalaiselta kesämökiltä ja tuo monelle mieleen lapsuuden kesämuistoja. Vuosien varrella sininen klassikkoshampoo on saanut rinnalleen tuotteita kaikille hiustyypeille, ja tuotteiden menekki on taattu erityisesti kesäaikana.
Kaikki Erittäin Hieno Suomalainen -tuotteet valmistetaan parhaista, puhtaista raaka-aineista Heinävedellä. Tuotteet ovat kotimaista alkuperää, ja koko tuotesarjalle onkin myönnetty Suomalaisen Työn Liiton Avainlipputunnus. Erittäin Hieno Suomalainen kuuluu Orkla Care Finlandin tuoteperheeseen.
Tutustu tarinaan klassikkoshampoon takana uutishuoneessamme.

Erittäin Hieno Suomalainen -tuotteilla on vakaa sija suomalaisten sydämissä