Orkla mukana Dow Jonesin kestävän kehityksen indeksissä

Orkla on jälleen mukana Dow Jones Sustainability Index Europe -listalla, jossa arvioidaan yrityksiä niiden ympäristöön ja sosiaaliseen vastuuseen liittyvän toiminnan perusteella.

18.09.2019

“Me näemme, että Orklan vastuullisuuspanostukset ovat yhä tärkeämpiä kasvun saavuttamisessa ja luottamuksen rakentamisessa. Se, että olemme mukana maailman arvostetuimmassa vastuullisuusindeksissä, on merkittävä kunnianosoitus työllemme asian parissa. Se myös inspiroi meitä yhä parempaan,” sanoo Orklan vastuullisuusjohtaja Ellen Behrens.

Dow Jones Indexin katsotaan olevan maailman tärkein mittari yritysten ympäristövastuuseen ja sosiaaliseen vastuuseen liittyen. Se toimii tärkeänä osviittana sijoittajille ja muille sidosryhmille, kun he arvioivat muuta kuin yritysten taloudellista suorituskykyä.

”Teemme tavoitteellisesti töitä selvittääksemme haasteita omassa arvoketjussamme. Panostamme jatkuvasti yhä vastuullisempiin tuotteisiin tukemalla vastuullista raaka-ainetuotantoa, kehittämällä uusiutuvia ja kierrätettäviä pakkausmateriaaleja sekä vähentämällä kasvihuonepäästöjämme. Meille tässä on kyse sekä vastuullisesta toiminnasta että kuluttajien odotuksiin vastaamisesta,” Behrens sanoo.

Orklan vastuullisuustavoitteet vuodelle 2025 sisältävät vaiheittaisen siirtymisen uusiutuvaan energiaan ja kiertotalouteen sekä tuotteisiin, jotka tukevat vastuullista ja kestävää elämäntapaa. Viime vuosina Orkla on lisännyt merkittävästi panostuksiaan muun muassa ravintoon ja terveyteen, vastuullisiin hankintoihin, metsäkatovapaisiin arvoketjuihin, kasvihuonepäästöjen pienentämiseen sekä vastuullisiin pakkausmateriaaleihin.

”Myös Orkla-yritykset Suomessa ovat sitoutuneet konsernin vastuullisuustavoitteisiin. Käytännön esimerkkejä tästä ovat suolan ja sokerin vähentäminen, kierrätysmateriaalien sekä sertifioitujen raaka-aineiden käytön lisääminen, energian kulutuksen vähentäminen tehtaillamme sekä ympäristöystävällisempien tuotteiden kehittäminen. Esimerkiksi Taffelin sipseissä luovuttiin palmuöljyn käytöstä kokonaan jo vuonna 2015”, kertoo Nina Olin, Orklan viestintäjohtaja Suomessa.

Orkla on ollut mukana Dow Jones Sustainability Index -listalla jo viimeiset yhdeksän vuotta.

Lue lisää Orklan vastuullisuustyöstä: https://www.orkla.fi/vastuullisuus/